En ottanut tälle reissulle kameraa mukaan ollenkaan, koska olimme ns. "vaarallisella alueella" jossa host siskon mukaan minut oltaisiin ryöstetty heti. Otin siis kännykällä kuvia aina kun pystyin.
Ja Buenos Airesista sen verran että herranjestas siellä oli halpaa! (kjehkjehkjee äiti ;)) Romina (host siskoni) kertoi että Buenos Airesissa kaikki hinnat ovat puolet siitä mitä muualla maassa, eli esimerkiksi ostin 13 korvikset (kyllä luitte oikein:D) koska ne oikeasti maksoivat sen 20-50 SENTTIÄ kappale!! Romina kylläkin kertoi, ettei kaikkialla Bairesissakaan ole ihan noin halpaa, meidän hotellimme oli sellaisella alueella missä oli halpaa mutta myös vaarallista.

Keskiviikko meni shoppaillessa ja torstaina menimme käymään Buenos Airesin vanhassa kaupungissa Caminitossa. En ole koskaan ennen tanssinut tangoa, ja nyt tuli sitäkin sitten kokeiltua. :D
Ilme kertoo kaiken :D
Myös host isä päätti kokeilla :D
Mun perheestä tähän väliin sen verran, että oon tosi tosi onnekas kun oon päässyt näin ihanaan perheeseen! Mut otettiin heti avosylin vastaan ja kohdellaan kuin omaa tytärtä. Teen kuitenkin erillisen postauksen ekoista päivistä heti kun ehdin.
Caminito sijaitsee La Boca nimisessä kaupunginosassa jossa voi siis kokea millaista on ollut joskus ennen vanhaa Buenos Airesissa.
Boca on myös jalkapallo joukkue jota kaikki host perheeni naiset kannattavat, olen siis ottanut tehtäväkseni kannattaa myös Bocaa. :D Ainoastaan host isä kannattaa Riveriä.
Boca on myös jalkapallo joukkue jota kaikki host perheeni naiset kannattavat, olen siis ottanut tehtäväkseni kannattaa myös Bocaa. :D Ainoastaan host isä kannattaa Riveriä.
Suomi!!
Käytiin myös Boca stadiumilla, sain onneksi muutamat kuvat sieltäkin otettua ennen kun kännykästä loppui akku.
Maradonan pelipaita :-)
Loppuun vielä muutama random kuva.
Oon nyt kirjottanut tätä postausta koko päiivän, koska koko ajan joku tulee hakemaan mua johonkin :D
Heti kun ehdin, kirjoitan ekoista päivistäni täällä. Nyt täytyy alkaa valmistautua bolicheen lähtöön!
Besos, Lydia
Heti kun ehdin, kirjoitan ekoista päivistäni täällä. Nyt täytyy alkaa valmistautua bolicheen lähtöön!
Besos, Lydia
uskomattoman upean näköstä!!! oliks tango vaikeaa? :D kerro pian perheestä ja kaupungista! :) ja ihanaa että sulla on kaikki niin hyvin siellä!! besos <3
VastaaPoistaHei Lydia!
VastaaPoistaHienoja, monipuolisia kuvia olit ottanut reissulta. Ja upeaa se Tangoon taipuminen!!
Lisää kerrontaa ja kuvia olostasi siellä kaukana, odottelee, Mamma
Voi tätä kateuden määrää!! Oon joskus lukenu tost La Bocan alueest ja halunnu päästä sinne ja yks mun suurimmist unelmis on ollu päästä tanssii argentinalaist tangoo! Kuulostaa tosi ihanalt sun elämäs siel :)
VastaaPoista